Keski-Uudenmaan
Sukeltajat ry.

Sukellusta vuodesta 1978

 

Keski-Uudenmaan Sukeltajat ry.

Sukellusta vuodesta 1978

Vuonna 1978 perustettu Keski-Uudenmaan Sukeltajat on yksi Suomen suurimmista sukellusseuroista. 282 jäsenestä yli puolet on juniori- ja nuorisojäseniä. Suurin osa meistä tulee keskisen Uudenmaan kunnista eli Järvenpäästä, Keravalta ja Tuusulasta. Moni on liittynyt seuraamme myös pääkaupunkiseudulta ja kauempaakin.

Seurallamme on oma vene Helsingin Karhusaaressa, joten sukellamme paljon Sipoon saaristossa. Lisäksi teemme sukellusretkiä eri puolille rannikkoa ja sisävesiä. Sukelluskursseja, junioritoimintaa ja vauvauinteja järjestämme Tuusulassa.

Jäsenetuihimme kuuluvat mm. monipuoliset sukellusretket, laadukas perus- ja jatkokoulutus, ilmaiset pullontäytöt, edullinen laitevuokraus, Ankka-jäsenlehti, Sukeltaja-lehti ja runsaasti käytettävissä olevaa kalustoa. Seuramme on Sukeltajaliitto ry:n jäsen.

Voit liittyä seuraamme täyttämällä jäsenhakemuksen.

Keski-Uudenmaan Sukeltajat valittiin Nuori Suomi ry:n sinettiseuraksi vuonna 1996. SUSL:n Vuoden Seuraksi vuonna 1997 ja Sukeltajaliiton vuoden seuraksi 2008. Sukeltajalitton vuoden Norppaseuraksi 2013.

Kirjautuminen

Kirjautunut jäsen pääsee käsiksi vain jäsenille tarkoitettuun aineistoon.

Rekisteröityminen edellyttää seuran jäsenyyttä. Jos olet alan harrastaja, täytä >>jäsenhakemus.

Etelätuuli - Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn, verkkolehti 9/2014 (julkaistu: 2.9.2014)

Keski-Uudenmaan Sukeltajien Pelisääntöuinnit

Jokavuotinen pelisääntötilaisuus ei yleensä ole ollut yleisömenestys. Koulutuksissa olemme kuulleet, miten muillakin seuroilla osallistumisprosentti on ollut pieni. Ihmettelimme aina syytä tähän. Monen vuoden huonot osanotot tuottivat vihdoin tulosta, kun keksimme jotain aivan uutta...

Lue lisää

Toimintakalenterissa tulossa

Ei tapahtumia

JÄSEN, oletko rekisteröitynyt sivuille?

Jotta voit ilmoittautua seuramme Faster-reissuille sinun tulee olla rekisteröitynyt käyttäjä seuramme sivuilla.

HUOM! Jos olet mielestäsi rekisteröitynyt, mutta et edelleenkään pääse kirjautumaan sivustolle, lähetä sähköpostia webmasterille.

Lue Sukeltajaliiton esite
Suomalainen sukellus

Toimintakalenterissa tulossa

Ei tapahtumia